Rekrytori tursuaa videoita, Facebookia ja Kuntatoria

Tulostettava sivuLähetä kaverillePDF versio

Maakunnan suurimmaksi työn ja tekijöiden kohtaamispaikaksi kasvanut Rekrytori tarjoaa ensi keskiviikkona eli 1. helmikuuta kosolti uutta. Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen tulee yli 90 yritystä, yhteisöä, kuntaa ja oppilaitosta. Työpaikkoja on esillä arviolta 3.500.

Osastoilla on mahdollisuus päästä työhaastatteluun. Kävijöitä on neuvottu ottamaan CV:n kopioita mukaan. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Bussit Keskustorilta, työttömät oppaina

TKL ajaa nonstoppina ylimääräisiä Y7-vuoroja Keskustorilta messukeskukseen. Bussikyyti maksaa normaalin kertamaksun. Messukeskukseen pystytetään myös rokanystävien soppatykki.

Työllistämisyhdistys Etappi on kouluttanut työttömiä oppaiksi Rekrytorille. Kävijöille on tarjolla myös viittomakielen tulkki.

Särkänniemi odottaa CV-tarinoita

Tapahtuman vetonaula on Särkänniemen CV-videobaari, jossa voi puhua itselleen minuutissa kesätyöpaikan. Pilottikokeilussa on mukana myös Tampereen TE-toimiston Työvoima liikkeelle Pirkanmaalla -projekti. Videobaarin kuvaajat ovat TAMK:n taiteen ja viestinnän opiskelijoita.

- Hakijan persoona on tärkeä meille. Odotamme näistä CV-videoista eläväisiä minitarinoita, jotka helpottavat kesätyöntekijöiden valintaa, sanoo Särkänniemen kesätyöntekijöiden valinnasta vastaava Tiia Ojansivu.

CV-videobaarin naapurina on TE-toimistojen osasto, jossa saa muiden palvelujen lomassa hyviä niksejä Facebookin, LinkedInin ja muiden sosiaalisen median kanavien käyttämisestä työnhakuun.

Kuntatori ja paneelikeskustelu palveluista

Toinen uutuus on kuntatori, jolla kunnat ja kuntayhteisöt esittelevät työpaikkoja ja palveluja. Rekrytori järjestää kuntatorin yhteistyössä Pirkanmaan liiton kanssa. Messuhallissa ovat mukana myös Tampereen ja Helsingin kaupungit. Helsinki etsii Rekrytorilta etenkin sosiaali- ja hoitotyön ammattilaisia.

Rekrytori ja siihen liittyvä Kuntatori ovat rakennemuutoksen tilanteessa erittäin hyviä ja tärkeitä. Pirkanmaan liitto näkee hyvin myönteisenä tämänkaltaisen toiminnan, arvioi maakuntajohtaja Esa Halme.

Rekrytori tuo oman panoksensa myös yhteiskunnalliseen keskusteluun ja sytykettä syksyn kunnallisvaaleihin. Ohjelmalavalla järjestetään aamun alkajaisiksi paneelikeskustelu, jonka otsikkona on ”Kunnan firma vai kunnon firma – markkinahäirikköjä vai setelikoneita?”

Maakuntajohtajan vetämään paneeliin osallistuvat työministeri Lauri Ihalainen, Sastamalan kaupunginjohtaja Paavo Salli, Pihlajalinna Oy:n toimitusjohtaja Mikko Wirén, TAYS Sydänkeskus Oy:n toimitusjohtaja Kari Niemelä ja Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n aluepäällikkö Nina Heikkilä.

Rekrytorin järjestävät yhdessä Tampereen TE-toimiston Työvoima liikkeelle Pirkanmaalla -projekti, kaupunkilehti Tori, Tampereen kauppakamari ja Honkalamedia Oy.