Pop up Rekry auki Ratinan kauppakeskuksessa 23.4. lähtien

19.04.2018

Valtakunnallinen ammattitaidon SM-kisa Taitaja2018, Tampereen kaupungin työllisyyspalvelut ja Rekrytori–Koulutori tuovat Pop up Rekry -pisteen avulla työpaikat, palvelut ja tulevaisuuden tekijät sinne, missä ihmiset liikkuvat eli Ratinan uuteen kauppakeskukseen. 

Pop up Rekry esittelee 23. huhtikuuta lähtien lähes kolmen viikon ajan Tampereen keskustassa Rekrytori–Koulutorin avoimia työ- ja koulutuspaikkoja, Tampereen kaupungin työllisyyspalvelujen neuvonta- ja yrittäjyyspalveluja sekä Taitaja2018-kilpailua. Skills Finland ry:n Taitaja2018 täyttää Tampereen messukeskuksen 14.–17. toukokuuta. Suurtapahtuman yhteydessä järjestetään Rekrytori–Koulutori 15.–17. toukokuuta.

– Työttömyyden ratkominen tarvitsee uusia avauksia. Pirkanmaan työllisyyskokeilu on antanut meille tähän mahdollisuuden, esimerkiksi uusi Pop up Rekry ja Tailor’s House, jossa osaaminen kehittyy nykyaikaan tuodulla oppija-kisälli-mestari-mallilla. Kuntavetoisessa kokeilussa olemme tuoneet palveluita lähelle ihmistä, sinne missä ne tavoittavat, sanoo Tampereen pormestari Lauri Lyly.

– Ratinan Pop up Rekry on hieno esimerkki palvelusta, joka vastaa aidosti asiakkaan tarpeisiin ja vie oikeasti kohti työelämää. Juuri sellaisia me työllisyyskokeilussa haluamme etsiä ja kehittää, iloitsee ohjelmajohtaja Regina Saari Tampereen kaupungilta.

– Tule kyselemään vinkkejä työnhakuun. Kerromme perinteisen urasuunnittelun lisäksi myös  nykyaikaisista keikkatyömahdollisuuksista ja keinoista olla monella tapaa aktiivinen työnhaussa. Nuori: oletko kuullut WorkPilots -sovelluksen käyttämisestä tai Tailor’s House -menetelmästä päästä kasvamaan yrityksen tarvitsemaksi osaajaksi? rohkaisee palvelupäällikkö Petri Pekkola.

– Rekrytori ja CV-videobaari pystyvät tarjoamaan työnantajille entistä enemmän hyviä hakijoita. Olemme ylpeitä ja nöyriä uudesta avauksesta, sanoo Rekrytorin vastaava tuottaja Mikko Honkala.

– Tule kuulemaan lisää, näkemään ja kokemaan maistiaisia nuorten Taitajien osaamisesta, kehottavat kilpailujohtaja Kyösti Lehtonen ja kilpailupäällikkö Katja Aaltonen.

Rekrytori–Koulutorin työnantajat palkkaavat vuosittain yli 10 000 ihmistä kaikkialle maahan. Kävijöillä on tapahtumiin vapaa pääsy. 

LISÄTIEDOT:

17.05.2019Rekrytori-Koulutori täyttää ensi syksynä Koskikeskuksen
05.04.2019Pormestari Lauri Lylyn terveiset Rekrytorille
02.04.2019Onko sinulla varaa jättää nämä työpaikat tsekkaamatta? Tule Tullintorille 10. huhtikuuta
25.03.2019Vahvista osasto viimeistään 5.4., jo vahvistaneet: vastaa ennakkokyselyyn
05.03.2019Vahvista paikka, Rekrytori-Koulutori 10.4.2019 Tullintorin kauppakeskus ja Tullikamarin aukio
15.02.2019Ratinan Rekrytori-Koulutorilla 23 000 kävijää, kaikkien aikojen ennätys
12.02.2019Tarjolla 8 500 työpaikkaa, katso yritykset ja tehtävät
06.02.2019Tarjolla 8 000 työpaikkaa: Pohjanmaa, Kainuu ja Ylä-Savo hakevat osaajia Tampereen Rekrytorilta
06.02.2019Rekrytori-Koulutori täyttää Tullintorin huhtikuun vaaliviikolla
31.01.2019Hei yritys ja oppilaitos, vastaa ennakkokyselyyn + muita ohjeita

Siirry arkistoon »