Tampereen kaupungin ja Rekrytorin yhteistyö: Rekrytori goes Kesäduuni21

26.03.2021

Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut ja Rekrytori aloittavat yhteistyön, jonka kohteena on Kesäduuni 21 –kampanja nuorten kesätyöpaikkojen löytämiseksi.

Työllisyys- ja kasvupalvelut ja Rekrytori–Koulutori edistävät yhdessä nuorten työnsaantia ja herättävät etenkin pieniä yrityksiä palkkaamaan nuoria. Kevään ajan kestävän yhteistyön otsikoksi on sovittu Rekrytori goes Kesäduuni.

– Halusimme etsiä uusia keinoja parantaaksemme nuorten kesätyömahdollisuuksien löytämistä. Oma henkilöstömme tekee mittavaa työtä alueemme työnantajayritysten kontaktoinnissa – kertoen erilaisista tavoista tarjota työelämäkosketus nuorelle ja saada siihen meidän julkisia palveluja rinnalle – mutta koronan vietyä monelta nuorelta jo yhden kesän työkokemuksen, oli erityisen tärkeää maksimoida keinot nuorten auttamiseksi. Rekrytori-yhteistyön kautta saamme sanomamme työllistämisen merkityksestä entistä useampien yritysten tietoisuuteen, sanoo Petri Pekkola, Työmarkkinoiden toimivuuden ja kohtaannon erityisasiantuntija Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluista.

– Kesäduuni21 toimii palvelualustalla, johon pyrimme ohjaamaan alueemme nuoret ja ylimääräisiä käsipareja kaipaavat työnantajat. Siellä yritys ja nuori perustavat ensin omat profiilinsa ja tavoitteena on löytää toisensa: tarjonta ja tarve kohtaavat siis kesätyön merkeissä. Meidän tiimimme on innoissaan yhteistyöstä. Kuvaamme esimerkiksi nuorten videosarjan, jolla nuoret saavat sanoa, mitä toivovat yrityksiltä. Parhaat ideat syntyvät, kun tahdomme yhdessä. Sopimus tuo Rekrytorille näkyvyyttä ja uskottavuutta, rohkaisee Rekrytori–Koulutorin vastaava tuottaja Mikko Honkala.

– Kansainväliset vaihto- ja tutkinto-opiskelijat sekä muut maahanmuuttajanuoret ovat kullanarvoisia vientilähettiläitä suomalaisille yrityksille. Rohkaisemme yrityksiä tutustumaan oman kylän nuoriin, Honkala jatkaa.

Kesäduuni21-kampanjassa Tampereen alueen yritykset etsivät 17–30-vuotiaita kesätyöntekijöitä. Kesätyöpaikkoja löytyy muun muassa tekniikan, kaupan, kiinteistöpalvelujen sekä kuljetuksen ja logistiikan aloilta – ja töiden vaatimukset voivat olla hyvin eri tasoisia sopien täten useimmille nuorille.

Rekrytori® on rekisteröity tavaramerkki, jonka omistavat Tampereen kauppakamari ja Honkalamedia Oy, joka myös tuottaa tapahtumat yrittäjäriskillä, ilman julkista tukea. Tapahtumia on tuotettu vuodesta 2008 lähtien.

Seuraavat Rekrytori–Koulutorit:

  • ke 15.9.2021 klo 11–17 Koskikeskus
  • ke 9.2.2022 klo 11–17 Koskikeskus

Lisätietoja:

  • Petri Pekkola, Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut, puh 040 760 8116
  • Mikko Honkala, vastaava tuottaja, Rekrytori–Koulutori, puh. 040 522 7306
08.06.2022Vahvista syyskuun Rekrytori-Koulutorin osasto
31.05.2022Kaikille työnhakijoille avoin Rekrytori Ukraina Koskikeskuksessa 7.6.
27.05.2022Esittelijän ohjeet, Rekrytori Ukraina 7.6. Koskikeskus
23.05.2022Myyntikirje, kesäkuun Rekrytori Ukraina ja syyskuun Rekrytori-Koulutori
20.05.2022Rekrytori Ukraina -tapahtumien työnhakijoiden ammatteja ja ammattitoiveita
15.05.2022REKRYTORI UKRAINA, see next events
09.05.2022Kaikille avoin Rekrytori Ukraina: Tampereen Finlaysonilla tiistaina tarjolla tuhansia työpaikkoja
07.05.2022CV-kouluissa 160 ukrainalaista työnhakijaa, työintoa löytyy
05.05.2022Esittelijän ohjeet, Rekrytori Ukraina
03.05.2022Tuottajan blogi: "Iso pakolaisaalto on vielä horisontin takana"

Siirry arkistoon »